Maaliskuun alussa metsälenkillä ollessamme törmäsimme lumisessa metsässä paikkaan, jossa lumen päällä oli multaa ja hiekkaa. Joku eläin oli kaivanut lumen alta maata sen verran näkyviin, että kuopan pohjalla näkyi luu. Ajattelimme tuolloin, että joku kettu tai susi olisi kaivanut saaliinsa maasta esiin tai yrittänyt piilottaa saaliinsa.

Eilen metsälenkillä törmäsimme samaan paikkaan. Inka ja Lempi kävivät lähellä kuoppaa, mutta kiersivät sen sitten kauempaa. Eivät jostain syystä uskaltaneet ihan kuopan viereen. Käytiin kurkkaamassa, näkyisikö siellä vielä jotain. Yllätykseksemme huomasimme, että kuoppaan oli haudattu koira. Jätimme paikan ja jatkoimme matkaa hämmentynein mielin.


Hauta oli kaivettu ison kiven viereen (kuvat otti Taina)


Tuntemattoman koiran  viimeinen lepopaikka