Syksy se saapuu vääjäämättä. Viikko vierähti taas sellaiseen tahtiin ettei mitään ymmärrystä. Maanantaina oli viimeiset ohjatut agilityharjoitukset. Kiitos vaan kaikille ryhmäläisille ja ohjaajille, kivaa oli! Tiistaina käväistiin Inkan kanssa kentällä harjoittelemassa maanantaisia ongelmakohtia. Nythän ne hypyt sitten onnistuivat ihan hyvin ;)

Torstaina oltiin metsässä Lempin kanssa. Inka ja Lempi juoksivat pitkin metsää niin, että sienet sai kyytiä. Pitihän osa suppilovahveroistakin käydä tallomassa, jotka emännät yritti saada poimittua talteen. Inka löysi hyvän mustikkapaikan ja jäi välillä niitä popsimaan. Perjantaina käytiin saman ryhmä rämän kanssa hieman "monttulenkillä" ja sen päätteeksi otettiin pieniä harjoitteita agikentällä. Kiitos Tainalle avusta!


Rengas - hyvin mahtuu, kattoo emäntä perään  (kuvan otti Taina)

Eilen poikettiin Pelholassa hieman klapeja heittelees ulkoa sisälle suojaan talvelta. Oli siinä taas vähän aikaa vipinää, kun koirat juoksi eestaas. Katteltiin siinä laumaa ja pohdittiin kuinka moneen eri roturyhmään meidän koirat kuuluvat. Koiria on viidestä eri roturyhmästä (FCI) eli

Pihka, briard, ryhmä 1 (lammas- ja karjakoirat)
Elsa ja Siiri, hovawart, ryhmä 2 (pinserit, snautserit, molossityyppiset ja sveitsinpaimenkoirat)
Jalla, lapinporokoira, ryhmä 5 (pystykorvat ja alkukantaiset koirat)
Helka, suomenajokoira, ryhmä 6 (ajavat ja jäljestävät koirat)
Inka, whippet, ryhmä 10 (vinttikoirat)

Kyllä siinä on aika erilaisia koiria, mutta hyvin tulevat toimeen keskenään, onneksi!


Arvatkaa kuinka monta koiraa kuvassa on?